e vorrei averti a fianco
e vorrei nulla attorno."
Yllätin itseni taas pohdiskelemasta ja huomasin ilokseni että olen onnistunut pitämään elämän syrjästä kiinni jo kauan. Elämäni rytmittyy pääasiallisesti työvuorojen ympärille. En ole käynyt koululla kuin muutaman kerran koko lukuvuoden aikana johtuen hyväksiluvuista ja jo ensimmäisenä vuonna suorittamistani kursseista. Olisinhan minä voinut valmistua jo vaikka viime keväänä mutta laitoin vakiotyöni tärkeysjärjestyksessä työssäoppimisen edelle. Työnteko vaatii minulta enemmän elämänhallintaa ja sitoutumista, ja ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen oikeasti saavani jotain aikaan - en voi vain jäädä kotiin nukkumaan koska ei huvita. Omista tekemisistä täytyy ottaa vastuu koska se vaikuttaa monen muunkin elämään, toisin kuin koulussa jossa laiskottelemalla ammun vain ja ainoastaan itseäni nilkkaan.
Peruskoulun jälkeen olen ollut enemmän ja vähemmän itseni kanssa hukassa, mutta tällä hetkellä tunnen hallitsevani omaa maailmaani. Muutama vuosi sitten kun joku olisi minulle sanonut että teen säännöllistä työtä, olisin naurahtanut että ei tällä mielenterveydellä. Kuulostaa varmasti ihan normaalilta parikymppisen elämältä käydä töissä ja asua omassa vuokrakämpässä, mutta minulle nämä asiat eivät vielä pari vuotta sitten olleet minulle kovinkaan realistisia tavoitteita. Vuosien taistelu mielenterveysongelmia vastaan on vienyt voimia ja paikkailen edelleen itseäni päivä kerrallaan. Olen kärsinyt masennuksesta niin kauan kuin etten muista enää milloin se alkoi.
Kun on vuosia toivonut kuolevansa ja sitten löytää paikkansa maailmasta, pelkää ettei osaa elää tarpeeksi. Minulla on paljon korvattavaa itselleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti