Telltalen The Walking Dead -pelisarjan kolmas osa jatkaa lähes suoraan siitä mihin toinen osa jäi. Clementine jää kuitenkin ensimmäisen osan tapaan jälleen sivuhahmoksi ja pelissä edetäänkin aivan uuden hahmon näkökulmasta: Javier Garcia on parikymppinen entinen baseball-pelaaja jolla on ollut vaikeuksia selvitä elämässä virheidensä ja perheen kovan painostuksesta johtuen. Maailmanlopun alkaessa hän jää huolehtimaan veljensä perheestä mutta isoveljestä Davidista ei kuulukaan mitään moneen kuukauteen. Javier, veljen uusi vaimo Kate ja Davidin lapset Gabriel ja Mariana lähtevät kohti tuntematonta koska kotikaupunki ei tunnu yhtään turvalliselta.
Javier seurueineen törmää pian pelin alussa Clementineen jonka käänteitä käsitellään takaumien avulla. Hän on kokenut kovia ja muovautunut kovapintaiseksi nuoreksi naiseksi joka on tottunut selviytymään omillaan.
Uutena elementtinä pelisarjaan tuotiin romanttiset kuviot: Javierin ja Katen välinen suhde on esillä läpi tarinan ja pelin edetessä pelaaja tekee enemmän ja enemmän päätöksiä kuinka suhtautua kadonneen veljen vaimoon. Myös muut ympärillä olevat ihmiset huomaavat jotain olevan tekeillä - riippuen tietenkin pelaajan tekemistä valinnoista ja vuorosanoista.
Javier on mielestäni onnistuneesti luotu hahmo. Hän on tehnyt virheitä menneisyydessään, mutta hänelle on tärkeää huolehtia erityisesti veljensä lapsista jotka olivat todella nuoria kun kaikki alkoi. Naurahtelin itsekseni myös hänen vuorosanoilleen ja otin pelissä hieman sarkastisen linjan kommenteissani.
★★★★★
Jatkan edelleen täyden viiden tähden linjalla. Minulla ei ollut kovinkaan korkeat odotukset pelistä johtuen muun muassa Steamin kommenteista, mutta peli koukutti alusta alkaen. Olisin toivonut pelistä hieman pidempään, mutta tarina oli onneksi hyvin tiivistetty.
Tänä vuonna julkaistaan sarjan neljäs ja samalla viimeinen The Walking Dead -peli. En malta odottaa.
Life is Strangen (2015) prequel Life is Strange: Before the Stormin kaikki kolme episodia on nyt julkaistu ja tarina on saatu päätökseen. Pidin kovasti Life is Strangesta (arvostelu täällä) joten odotukseni olivat tämän pelin suhteen erittäin korkealla.
Päähahmona tarinassa seikkailee Life is Strangesta tuttu Chloe. Max on muuttanut Seattleen, ja Chloe on yksinäinen ja kapinoi kaikin voimin sekä kotona että koulussa. Hän ei välitä seurauksista vaan antaa tullan lunta tuvan täydeltä mikäli joku on hänen kanssaan eri mieltä. En oikein pitänyt Chloesta Life is Strangessa ja nyt pidin vielä vähemmän.
Pelin 'väittelyhaasteet' olivat täynnä lapsellisuuksia ja en itse ainakaan ole läheskään samoilla linjoilla Chloen kanssa siitä millä sanoilla voi saada tahtonsa läpi. Esimerkiksi ensimmäinen haaste käydään jääkaapin kokoisen portsarin kanssa ja pitämällä hänen kukkakuvioista moottoripyöräänsä pilkkana ja sitten valintojen päätyttyä voittoon uhkailemalla että pystyt kyllä tarvittaessa hakkaamaan hänet, pääset sisälle.
Rachel Amber ei esiintynyt Life is Strangessa mutta hän oli silti olennainen osa tarinaa. Varmasti muillekin pelin pelanneille oli muodostunut tästä Chloen ystävättärestä jonkinlainen mielikuva täydellisenä sielunsiskona mutta tässä pelissä hän olikin rasittava uniikki lumihiutale joka oikeuttaa tuittupäisyytensä sillä että hänen isänsä teki sitä ja tätä väärin ja hän ei voi luottaa ihmisiin ja yhyy kukaan ei ymmärrä mua. Ehkä Rachelin sekoilujen vuoksi Chloe kohteli Maxia sitten myös samalla tavalla?
Valokuvien sijasta pelissä keräillään graffiteja ja muita 'taideteoksia'. Osaan teksteistä saa itse vaikuttaa mikäli oli hauska lisä.
★★☆☆☆
Petyin lopulta kovasti tähän peliin. Ensimmäinen episodi oli vielä alkuun mielenkiintoinen mutta siihen se jäikin - tarina oli väkisinväännetty eikä millään tainnut oikeasti olla edes merkitystä loppuun. Tällä hetkellä peli maksaa alennuksessa 11,90e Steamissa.
PS. Tarkoituksenani oli pelata viimeinen episodi heti sen ilmestyttyä ja julkaista sitten postaus, mutta Steam olikin kadottanut kaikki screenshottini.
Dontnod Entertainmentin ja Square Enixin luoma Life is Strange (2015) tulisi kuulua 'pelit jotka jokaisen tulisi pelata' -listalle. Tämä viisi episodia sisältävä tarinapeli perustuu samanlaiseen point&click -meininkiin ja valintojen tekemiseen kuten Telltalen The Walking Dead -pelit joista olen kirjoittanut aiemmin täällä ja täällä.
Päähahmo Maxine 'Max' Caulfield on ujo valokuvaajan alku, joka palaa vuosien jälkeen opiskelemaan kotikaupunkiinsa. Hän huomaa osaavansa kelata aikaa taaksepäin. Max törmää pian lapsuuden parhaaseen ystävänsä Chloeen joka haluaa selvittää mitä tapahtui Rachel Amberille, tyttöön johon hän tutustui kun Max oli muuttanut Seattleen. Yhdessä kaksikko aloittaa seikkailun josta ei käänteitä puutu.
Pelimaailmasta löytyy monenlaista koettavaa ja nähtävää, ja tekemistä saa esimerkiksi etsimällä kaikki vapaaehtoiset valokuvattavat kohteet. Osa löytyy helposti, osan eteen joutuu tekemään monenlaisia kikkailuja;
Olen pelannut pelin aiemmin jo läpi mutta aloitin huvikseni rulianssin alusta ja tajusin samalla että en ole kirjoittanut vielä tästä pelistä postausta. Peliin on mukava palata aina uudestaan ja uudestaan, tehdä erilaisia päätöksiä. Tarina on täynnä elämänmakuisia opetuksia ja antaa uusia näkökulmia maailmankatsomukseen. Jokaisella teolla on merkitystä.
..ja pidän myös kovasti pelin humoristisesta puolesta.
★★★★★
Liputan edelleen tarinapohjaisten, mukaansatempaavien tarinoiden ja ihmissuhdedraamojen puolesta ja Life is Strange ei ole poikkeus. Mikäli et ole vielä kokeillut peliä, sen ensimmäinen episodi on täysin ilmainen Steamissa!
PS. Ensi viikon keskiviikkona eli 20.12. julkaistaan viimeinen episodi tämän pelin prequelista eli Life is Strange: Before the Storm:ista. Julkaisen siitä postauksen heti kun olen pelannut viimeisenkin jakson.
Edellisen kuulumistenpäivitys -postauksen alussa hehkutin Koza Mostran uusinta kappaletta ja heti seuraavana päivänä bongasin uutta materiaalia Francesca Michieliniltä. Toissapäivänä taas toinenkin italialaisartisti Gio Sada julkaisi coverinsa Creedence Clearwater Revivalin kappaleesta Bad Moon Rising. Elämä on ihanaa.
Steamin syysalennukset olivat ja menivät, ja vaikka kuinka vannoin odottavani joulualennuksia, sorruin ostamaan kolme peliä: lapsuuden suosikki-strategiapelini Rise of Nations (2003), ensimmäinen Tomb Raider (1996) ja The Walking Dead: A New Frontier (2016). Pelasin jälkimmäisen parissa päivässä koska olen malttamaton - eikä mennyt kauaa kun halusin pelata sen uudelleen ja tehdä kaikki valintani päinvastoin.
Tuleeko muillakin samanlaisia yhtäkkisiä vaatekaapinjärjestely-kohtauksia? Useampi tunti menee kuin vilauksessa kun käy läpi jokaikisen vaatekappaleen ja pohtii onko sen aika lähteä tästä taloudesta kiertoon. Myönnän, mulla on ihan liikaa niitä 'sitten kun' -vaatteita: 'sitten kun oon tarpeeksi rohkea', 'sitten kun on syksy', 'sitten kun oon laihempi' ja niin edelleen.
Olen viimepäivinä kaivellut juurikin niitä harvoinkäytettyjä vaatekappaleita pikkuhiljaa käyttöön;
knitGina Tricot | topHM | jeansHM
Alunperin Gina Tricotista oleva vaaleanpunainen reikäneule on ostettu varmaan viisi vuotta sitten ystävältäni Emilialta. Kyseinen neule ja hupullinen nahkatakki taisivat vaihtaa omistajaa pariin euronkolikkoon ja Karjala-tölkkeihin. En ymmärrä miksi olen arastellut käyttää tätä neuletta koska se on niin mukava päällä.
flanel shirtCarlings | topHM | jeansHM
Ruutupaidat on ollut vahva osa mun vaatekaappia jo vuosien ajan mutta siitä on pitkä aika kun olen viimeksi kunnolla niitä käyttänyt. Multa löytyy muun muassa niin mustavalkoista kuin sinistä ja vihreää flanellipaitaa, mutta punamusta on aina ollut suosikki. Olen joskus joutunut ihan hillitsemään itseäni etten osta jokaista ruutupaitaa joka vastaan kävelee koska en edes muista monetko mulla jo on.
Vielä näin postauksen loppuun nostalgiaa parin vuoden takaa;
15.12.2015
Olen tässä miettinyt kävisinkö laitattamassa bridgen uudestaan. Työn ja kouluun liittyvien työharjoitteluiden vuoksi vuosien edestakaisin venkslaamisen jälkeen lävistys alkoi pikkuhiljaa kasvaa ulos ja ei enää miellytä silmää yhtään. Koru alkoi kuultaa ihosta läpi ja päätin nyt toistaiseksi ainakin poistaa sen naamastani kokonaan. Ajattelin ainakin aluksi käydä näyttämässä silmienväliäni lävistäjälle ja hänen arvionsa mukaan sitten aletaan mahdollisiin jatkotoimenpiteisiin.
HUOM. Mikäli olet aiemmin pelannut ensimmäisen The Walking Dead -pelin läpi, uskallat jatkaa lukemista ilman spoilaantumista. Mikäli et, en vastaa mahdollisesta mielipahasta.
Jatko-osa jatkaa ensimmäisen tarinaa muutamaa kuukautta myöhemmin kun Clementine on päässyt pois Savannahista Christan ja Omidin kanssa. Christa on raskaana ja tunnelma toiveikas - uusi sivu elämässä heille kaikille. Onnellisuus kuitenkin kääntyy epätoivoon kun Omidia ammutaan tämän yrittäessä pelastaa Clementinea. Tarinassa hypätään seuraavaksi yli vuosi eteenpäin: Christa ja Clementine ovat kaksin eikä pelaajalle kerrota mitä vauvalle tapahtui.
Clementine ikävöi kovasti Leetä ja yrittää jaksaa eteenpäin. Jouduttuaan erilleen Christasta hän päätyy jatkamaan matkaansa uusien ihmisten mukana. Uusi leiripaikka joudutaan kuitenkin hylkäämään pian ja käänteiden kautta löydetään vanha tuttavuus, mikä sai minut ainakin melkein kyyneliin;
Vaikka en arvostanut ensimmäisessä osassa kaikkia Kennyn tekemistä päätöksiä, pidin hänestä kovasti hahmona. Hänestä tulee Clementinelle tärkeä tuki, ja monet päätökset ja vuorosanat pyörivät ensimmäisen kauden tavalla edelleen vahvasti Kennyn ympärillä. Ryhmän muilla jäsenillä on häneen liittyen paljon mielipiteitä, niin hyvässä kuin pahassakin. Kennyn synkkä menneisyys on yhtä vahvasti esillä pelissä kuin Clementinenkin.
Peli on hyvin samankaltainen pelattavuudeltaan kuin ensimmäinenkin osa, klikkailussa on tehty pieniä muutoksia mutta perusperiaate on vanha tuttu. Ongelmanratkaisu oli mielestäni helpompaa ja pelaajalle annettiin enemmän vaihtoehtoja esimerkiksi siinä minkä aseen Clementine valitsee tiukassa tilanteessa.
Mikäli ensimmäinen osa ja ihmisten kohtalot koskettivat syvältä, valmistaudu uuteen tunnevuoristorataan jossa on vielä enemmän mutkia ja vauhti senkun kiihtyy hallitsemattomaksi loppua kohden. Olin ihan raunioina kun peli päättyi ja kelasin mielessäni miten olisin voinut vaikuttaa tarinan loppuun eri tavalla - olisinko voinut pelastaa enemmän ihmisiä tai estää jotain pahaa tapahtumasta.
★★★★★
Täydet viisi tähteä, kyllä. Peli sai minut nauramaan, itkemään, vaipumaan epätoivoon ja näkemään taas valoa tunnelin päässä. Tarina kosketti syvältä, jopa vielä syvemmältä kuin ensimmäisessä osassa.
Maailmanlaajuisesti erittäin palkittu Telltale Gamesin The Walking Dead -peli vuodelta 2012 on parhaita pelaamiani pelejä ikinä. Hankin pelin itselleni vasta tänä vuonna, mutta olen katsonut lukemattomia läpipeluuvideoita siitä koska tarina on niin kiehtova. Oli kuitenkin korkea aika hypätä itse puikkoihin.
Pelin idea on klikkailla ympäristöä ja ratkoa pulmia. Viisi episodia sisältävässä pelissä matkataan niin maaseudulla kuin kaupungeissa etsien turvapaikkaa zombeilta. Ihmisten kanssa käydyt keskustelut vaikuttavat heidän suhtautumiseensa ja tuleviin tapahtumiin;
Pelattava hahmo on Lee Everett, 37-vuotias historian professori. Pelin alkaessa hän on poliisiauton kyydissä matkalla vankilaan, tuomittuna henkirikoksesta. Auto suistuu kuitenkin moottoritieltä poliisin törmättyä zombiin ja Lee raahautuu loukkaantuneena metsästä läheiseen taloon hakemaan apua zombilauman seuratessa;
Lee tapaa talolla 8-vuotiaan Clementinen, jonka vanhemmat ovat lähteneet matkalla ennen epidemian alkua eivätkä koskaan palanneet kotiin. Clementine jäi kotiin lapsenvahdin kanssa, mutta lapsenvahdin muututtua zombiksi tyttö piilottelee puumajassaan. Kaksikko päättää lähteä etsimään apua ja tapaavat matkoillaan monia uusia ihmisiä ja kohtaavat vaarallisia tilanteita.
Kuten aiemmin mainitsin, pelaajan valinnat vaikuttavat vahvasti ihmissuhteisiin. Voimakkaimmin keskiössä on Hershelin maatilalla tavattu Kenny. Hän on itsepäinen hahmo, mutta toimii aina ajatellen perheensä parasta. Leen vuorosanat voivat vaikuttaa todella paljon siihen miten Kenny suhtautuu häneen - mikäli pelaaja ei ole ollut hänen puolella useaan kertaan, hän kyllä muistuttaa siitä kun on aika pyytää apua.
★★★★★
Valitettavasti asteikko lakkaa viiteen tähteen, olisin voinut antaa enemmänkin. Pelin tarina vei mukanaan, sai tuntemaan. Juonenkäänteet yllättivät varsinkin loppupuolella ja peli on pakko pelata loppuun asti. Vaikka ei olisi samannimisen tv-sarjan ystävä, saattaa tästä pelistä löytää uuden suosikin.
..League of Legendsin maailmanmestaruuskilpailut ovat taas alkaneet! Minulla ei ole ollut tiettyä suosikkijoukkuetta sen jälkeen kun suomalainen Lauri Happonen (Cyanide) lähti Fnaticistä, mutta liputtaisin Cloud9:n tai SKT:n voiton puolesta. On ilo silmälle katsoa ammattilaisten pelaamista ja oppia sitä kautta, missä itse tekee virheitä.
..lähden käymään viikonloppureissulla Helsingissä Hannan ja Lotan luona! Junalla sinne, lentäen takaisin.
..sain tietää vähän aikaa sitten, että pääsen ensi kuussa muuttamaan taas omilleni! Uusi kotini sijaitsee todella lähellä keskustaa ja en malta odottaa, että pääsen sisustamaan.
..lähden pikkusiskoni ja tämän kaverin kanssa loppukuusta Poriin Insomnia -lanitapahtumaan! Linnoittaudumme Karhuhalliin 26.-29.10. energiajuomien ja mikroruokien kanssa. Lanittamisessa on vain sitä jotain - taistellaan yhdessä väsymystä vastaan ja vietetään aikaa yhteisen harrastuksen parissa. Tällä samalla kokoonpanolla ollaan viihdytty jo useampi Vectorama, joten luvassa on huonoja juttuja koko matkan Oulusta Poriin ja takaisin.
..olen pelaillut vähän sitä sun tätä viimepäivinä. Borderlands 2 on yksi kaikkien aikojen suosikkipeleistäni ja olen löytänyt sen uudestaan, mutta otin eilen testiin myös uuden survival modin Skyrimiin. Aloitin ihan uuden talletuksen sitä varten ja voisin loppuviikosta kirjoittaa arvostelun.
..autoni alkaa olla kohta taas ajokuntoinen eli pääsen käymään Kalajoella!
Olen ollut ala-asteelta asti Prince of Persia -pelisarjan fani. Olin ihan liekeissä kun pähkäilimme enoni kanssa The Sands of Time -pelin (2003) kanssa ja jännityksellä seurasin pelin etenemistä. En silloin halunnut pelata itse ollenkaan, peli vaikutti niin vaikealta ja taisin jännittää pelottavan näköisiä vihollisiakin. Yläasteella löysin jonkun marketin alelaarista Prince of Persia -trilogian PC:lle ja tutustuin enemmän tähän alunperin Broderbundin kehittämään ja sittemmin Ubisoftinpelisarjaan. Kun toistaiseksi ainoaksi jäänyt The Sands of Time -nimeä kantava elokuva tuli elokuvateattereihin vuonna 2010, kävin katsomassa sen kahdesti; dvd:n julkaisupäivänä Anttilan työntekijät eivät olleet kerinneet vielä saada nostettua elokuvaa hyllyyn asti kun olin käsi ojossa vaatimassa omaani. Tässä postauksessa käsiteltävä The Forgotten Sands julkaistiin samana vuonna ja on sittemmin jäänyt viimeisimmäksi pelisarjan julkaisuksi.
Tarina alkaa kun prinssi lähtee etsimään veljeään hyökkäyksen kohteeksi joutuneesta palatsista. Malik-veli haluaa käyttää viimeisenä keinona muinaista Solomonin armeijaa torjuakseen hyökkäyksen ja pelastaakseen valtakuntansa. Hiekka-armeija aiheuttaakin hallitsemattomasti tuhoa minne ikinä eteneekään ja jähmettää sotilaita niille sijoilleen. Ainoastaan prinssi ja Malik ovat turvassa tältä kohtalolta, sillä heillä on hallussaan sinetin puolikkaat jotka suojelevat heitä. Veljekset joutuvat kuitenkin erilleen ja pelin edetessä prinssi huomaa Malikin muuttuvan pikkuhiljaa voimakkaammaksi ja todelliseksi uhkaksi. Prinssi saa matkansa varrella apua ja uusia voimia Razialta, Maridin kuningattarelta.
Pelisarjaa pelanneille tästä pelistä löytyy siis paljon tuttuja elementtejä - tavoitteena taistella pahaa vastaan fysiikanlakeja uhmaavia parkour-liikkeitä ja muinaisia voimia apuna käyttäen. Ajassa taaksepäin kulkeminen, veden virtauksen pysäyttäminen ja miten sen nyt kuvailisi - seinien ja objektien palauttaminen fyysiseen olemukseensa? (katso kollaasin kuva 1, traileri postauksen lopussa) - toivat lisämaustetta peliin.
Sarjan aiemmin pelaamissani peleissä harmaita hiuksia aiheutti enemmän taistelukohtaukset, mutta tässä pelissä en valehtelematta kuollut kertaakaan vihollisille. Vaikka muuten nautin tästä pelistä kaikessa sen perinteisyydessään, taistelut oli valitettavasti tehty vaan niin naurettavan helpoiksi. Olisin voinut seistä paikallaan ja hakata lyöntinäppäintä ja juoda vaikka kaljaa toisella kädellä. Taistelumekaniikat olivat kuitenkin suhteellisen kauniita, eri näppäinyhdistelmillä sai aikaan monenlaista komboa joilla pistää joukko vihollisia tyylillä matalaksi.
Sen sijaan kuolinsyiksi voisin mainita kolme erilaista tapaa - virhearviointi reittivalinnassa, rytmin kadottaminen haastavassa hyppykohdassa ja kohtaloksi koituneet sirkkelit sun muut hengenvaaralliset ansat. Allekirjoittanut myöntääkin pitäneensä välillä rauhoittumistaukoja vaikeiden, keskittymistä vaativien kohtien vuoksi.
Pelin edetessä sai availtua muun muassa uusia taitoja ja pituutta healthbariin (suomennos tälle?). Esimerkiksi isompikin vihollisjoukko lannistui nopeasti kun klikkasin prinssiä seuraavan tulivanan päälle ja aloitin ankaran kuperkeikkailun ympäriinsä. Pelin lopulla koko taitopuu menetti kyllä merkityksensä ja valikoin sokkona seuraavan kohdan, ehkä seuraavalla pelaamiskerralla jätän välistä sen kokonaan ja kokeilen olisiko peli yhtään vaikeampi.
Mikäli kuitenkin haluaa keräillä puun täyteen ennen pelin loppua ja haastaa itseään, kannattaa etsiä piilotettuja sarkofageja, sillä niistä saa mukavasti lisäexpaa. Tällaisia löytyy yhteensä 21, mutta muistaakseni taisin löytää niistä vain puolet. Osa oli todella helppoja mutta jokunen löytyi puoliksi vahingossa kun kokeilin erilaisia reittivaihtoehtoja.
★★★☆☆
Annan pelille kolme tähteä viidestä. Peli oli viihdyttävää ajanvietettä, jonka voisin pelata joskus tylsyyksissäni uudestaankin. Suosittelen tätä peliä kevyttä viihdettä hakeville ja lopussa hyppykohtien vaikeutuessa sopii erinomaisesti myös 'kuolemasta ohjain kiertämään' -meininkiin tai miksei vaikka juomapeliksi t. baari-illan jälkeen pelistä itkunaurut saanut.
Aloitin tämän pelaamisen jo edellisellä koneellani vuosia sitten. Se ei kuitenkaan pyörinyt tarpeeksi sulavasti että olisin päässyt kunnolla länkkäritunnelmaan - eli pelissä eteenpäin ilman turhautumia, raivokohtauksia ja ankaraa kiroilua. Peli jäi hautumaan kunnes saan paremman myllyn ja nyt oli aika kaivaa tämä helmi Steam-kirjastoni pölyisimmästä sopukasta.
Peli kuuluu siis Call of Juarez -pelisarjaan ja on niistä toistaiseksi uusin. Ensimmäinen Call of Juarez -peli, yksinkertaiselta nimeltään Call of Juarez, julkaisiin vuonna 2006. Sitä seurasivat kolme muuta, Bound in Blood (2009), The Cartel (2011) ja lopulta Gunslinger (2013). Tämä Techlandin ja mielestäni turhan huonon maineen omaavan Ubisoftin pelisarja sijoittuu The Cartelia lukuunottamatta villiin länteen missä ilman nopeita refleksejä saattoi saada kuulan kalloonsa.
"- Good sir, excuse me my silly question but what are you doing? Are you alright, sir?"
"- Oh, nothing to worry about here, young man, just wondering how my very finest Sunday hat got stuck like that."
Eletään vuotta 1910. Tarina alkaa, kun pelattava hahmo palkkionmetsästäjä Silas Greaves astelee kansasilaiseen saluunaan ja alkaa kertoa uteliaille kuulijoille seikkailuistaan vuosikymmenien ajalta. Voimakkaimmin häntä on ajanut eteenpäin kostonhalu veljiensä murhaajia kohtaan ja pelaajan tehtävä on elää hänen yhden miehen sotaretkensä uudelleen.
Pelin edetessä kohdataan niin intiaaneja kuin historiallisestikin oikeita henkilöitä - Billy the Kid, Jesse James, Daltonin veljekset.. miljööt vaihtelevat suoalueista ajalle tyypillisiin uudisraivaajien kyliin. Silas Greaves kertoo tarinaansa sitä mukaa kun pelaaja etenee ja mikäli reissu loppuikin nikkelihalvaukseen, saattaa hän parkaista tyyliin 'ei, ei se niin mennyt!'.
Vaikka peli on suhteellisen suoraviivainen eikä reitiltä voi oikein eksyä, on siihen lisätty mielenkiintoisia elementtejä tuomaan monipuolisuutta - hyvänä esimerkkinä aikaa hidastava keskittymismoodi ja kaksintaistelu villin lännen tyyliin;
★★★★☆
Annan pelille arvosanaksi neljä tähteä viidestä. Pidin villin lännen tunnelmasta, tarinankerronnasta ja avattavista taidoista ja aseista. Jäin kaipaamaan pidempää tarinaa, mutta arcadehaasteista saa mukavasti lisää pelattavaa.
Suosittelen peliä niin vasta-aloittaneille räiskintäpelaajille kuin alan veteraaneillekin.
Kuten otsikosta voi jo vähän päätellä, tämä postaus käsittelee aihetta videopelit. Pelaaminen on aina ollut minulle tapa viettää aikaa yksin tai yhdessä. Olen voinut upota toisiin maailmoihin silloin kun oikea elämä ahdistaa ja haluan rentoutua työpäivän päätteeksi.
Olen huomannut vuosien varrella että tykkään eniten pelailla joko tarinapainotteisia pelejä (Assassin's Creed, Life is Strange), grindaus-roolipelejä (Elder Scrolls V: Skyrim) tai strategiapelejä (Sid Meier's Civilization V). Eniten kuitenkin taidan kuluttaa aikaa League of Legendsin äärellä - uusimman löydökseni Hearthstonen ohella.
Genre jolle taas en ole oikein koskaan lämmennyt on kauhu. Tykkään älyttömästi seurata vierestä jos joku pelaa kauhupelejä mutta itse en yksinkertasesti kykene pelaamaan koska kuumotukset. Olen myöskin vannonut moneen kertaan olevani koskematta muun muassa Counter Strike: Global Offensiveen ja World of Warcraftiin. Olen niistä niin ulkona kuin ihminen voi olla enkä pääsisi enää millään vuosikausia pelanneiden kavereiden kelkkaan, haha.
Tällä hetkellä pelailen Assassin's Creed: Syndicatea, Call of Juarez: Gunslingeriä, Portal 2:sta, Elder Scrolls V: Skyrim Special Editionia ja Prince of Persia: Forgotten Sandsia;
Tykkään vaihdella peliä aina fiiliksen mukaan. Saatan ennen aamusuihkua käydä pelaamassa pari tehtävää eteenpäin yhdestä pelistä ja palata aamupalan jälkeen koneen äärelle uppoutuen toiseen peliin. Koneessani ei vain oikein riitä tila kuin näille ja siksi olen hieman katkera itselleni että päätin olla ostamatta aavistuksen parempaa versiota nykyisestä koneestani.
Nykyinen Asuksen myllyni on palvellut minua pian kaksi vuotta ja mitään ongelmaa tilanpuutteen lisäksi ei ole vielä ilmennyt. Läppäri kulkee mukana kätevästi omassa laukussaan vaikka painoa löytyy melkein neljän kilon verran. CMStormin headset oli heräteostos alelaarista ja parempia kuulokkeita ei voisi olla - eivät paina korvalävistyksiä kuten aiemmat kuulokkeeni eivätkä blokkaa kaikkia ulkopuolisia ääniä eli voin puhua normaalisti. Logitechin hiiren hankin samalla kun pistin läppärinkin tilaukseen sillä 'halusin ensimmäistä kertaa ostaa oman hiiren' - olin nimittäin kaikki nämä vuodet pelannut samalla äidin vanhalla hiirellä. Ylimääräisten nappuloiden uusi maailma avautui ja nyt en enää pärjäisi ilman. Lisäksi minulta löytyy XBOX360 -ohjain jolla tykkään pelata muun muassa Assassin's Creedeja.
Add me: Steam: TheChosenPessimist League of Legends (EUWE): tayaaw Battle.net: tayaaw#2737
PS. Tätä kirjoittaessa sain puhelun että saan viikonlopuksi tänne kolme kappaletta lanituskavereita. Kuinka mukavaa!
Buongiorno pitkästä aikaa. Blogi taisin jälleen kerran vähän jäädä kun elämässä tapahtuu muutoksia. Muutokset on ihan hyvästä joskus mutta tällä kertaa ei ole kaikki mennyt ihan putkeen. Sain vihdoinkin matkailuvirkailijan paperit, joo, mutta henkilökohtaisessa elämässä on menty niin lujaa vuoristorataa taas että alta pois. Lyhyesti; olen menettänyt lemmikin, olen muuttamassa takaisin Ouluun ja tulevaisuuden suunnitelmani ovat ihan sekaisin.
Olen vakavasti harkinnut uuden alan opiskelua mutta en ole varma olenko kuitenkaan henkisesti valmis siihen. En myöskään tiedä mikä kiinnostaisi eniten.
Energiani ei ole riittänyt juuri muuhun kuin itsesäälissä vellomiseen ja mökkihöperöitymiseen Steamin äärellä. Steamin kesäaleista tarttui The Witcher 3: Wild Hunt, kaksi ensimmäistä Telltalen The Walking Deadia, Portal 2 sekä Assassin's Creed Syndicate lisäosineen;
Olen viime aikoina kuitenkin inspiroitunut muista blogeista ja haluan tosissani yrittää uudelleen herättää kirjoittelun ilon henkiin. Varoituksen sana vain - tulevat postaukset sisältävät takuuvarmasti hehkutusta peleistä joita pelailen tällä hetkellä ja kiroilua siitä kun ihmisellä pitää olla niin paljon omaisuutta ja muuttaminen on aina yhtä ihanaa sen vuoksi.
